19.9.2018 oli käräjäoikeuden istunto, jossa minua syytettiin niskoittelusta poliisia vastaan. Olin itsenäisyyspäivänä 2017 valokuvannut pyörätielle pysäköityä poliisiautoa. Poliisi vaati minulta henkilötodistuksen näyttämistä, sulki minut putkaan ja väitti, että kieltäydyin kertomasta henkilötietojani. Juttu oli tuolloin näkyvästi mediassa.

Sain tuomion niskoittelusta poliisia vastaan. Tulos oli odotettu, mutta aivan eri perusteilla kuin etukäteen luulin.

Nyt kun asia on ollut esillä oikeudessa, voin kertoa siitä. Tein myös itsenäisyyspäivän jälkeen tutkintapyynnön poliisin toiminnasta. Tämä asia on vielä kesken, joten valitettavasti en voi siinä ilmenneistä seikoista kertoa. Se että nämä asiat käsitellään erikseen, on kannaltani epäedullista. Yhteisessä käsittelyssä vastapuolen todistajana käyttämä poliisi ei olisi saanut toimia todistajana, jos hän olisi ollut itse syytettynä.

Sitten kun poliisien toimintaa koskeva tutkintapöytäkirja on julkinen, luulisin kyllä median kiinnostuvan siitä.

Paikalla olivat lisäkseni syyttäjä, tuomari, todistaja oman todistuksensa ajan, sihteeri sekä yleisöä yksi henkilö. Tuomarin oikeaoppinen termi on “puheenjohtaja”, mutta kutsun häntä tuomariksi, sillä hän yksin teki päätöksen tuomiosta. Minusta on orwellilaista kielenkäyttöä häivyttää päätöksentekijä ja puhua, että oikeus on tehnyt päätöksen, kun sen on tehnyt yksi henkilö.

Syyttäjällä oli siis vain yksi todistaja. Hän oli toinen minut kiinniottaneista poliiseista. Kutsun tässä häntä S:ksi. Vaikka päätösasiakirja onkin julkinen, S ei välttämättä halua nimelleen internet-julkisuutta. Toivon että muutkin asiaa mahdollisesti kommentoivat kunnioittavat tätä linjausta. Omalta osaltani olen tietoisesti ottanut sen riskin, että päälle sataa tonneittain kuraa.

Oikeudenkäynnissä todistajan on rangaistuksen uhalla kerrottava koko totuus, kun taas vastaajalla on virallinen lupa valehdella. S:llä oli siis velvoite kertoa totuus tuon illan tapahtumista – tässä kuulemisessa. Tutkinnassa, jossa hän itse olisi epäiltynä, hän saisi valehdella samoista tapahtumista.

Ja ensin kertauksen vuoksi pari jo aiemmin julkisuuteen tullutta seikkaa (lihavoinnit lisätty).

1. Putkasta päästyäni sain nähdä paperin, jossa kiinniottoperusteeksi oli annettu

KIINNIOTTO, RIKOKSILTA JA HÄIRIÖILTÄ SUOJAAMISEKSI (PoliisiL 2:10.2)
Ei suostunut antamaan poliisille henkilötietojaan. Vastasi tuntomerkkejä epäillystä pullon heittäjästä.
Paikalta poistaminen riittämätön toimenpide.

Ollitervolle sakko niskoittelusta.

2. Poliisin tiedotteessa 11.12.2017 Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Jere Roimu antaa putkaan laittamisen perusteeksi henkilöllisyyden selvittämisen:

Itsenäisyyspäivänä meillä on sellainen esimerkkitapaus, ettei konkreettisiin tuntomerkkeihin sopinut henkilö suostunut toistuvista pyynnöistä huolimatta kertomaan henkilötietojaan. Poliisi otti hänet kiinni, koska poliisilla oli perusteltu virkatehtävä selvittää hänen henkilöllisyytensä. Hänet päästettiin pois reilu tunti kiinnioton jälkeen, kun hänen henkilöllisyytensä oli varmistunut.

Poliisi on poistanut tiedotteensa netistä, joten tässä on koko tiedote pdf:nä. Printtasin sen tuolloin talteen.

3. Roimu antoi myös haastattelun Helsingin Sanomille, joka julkaistiin 11.12.2017. Helsingin Sanomat kertoi tapauksesta seuraavasti:

Roimun mukaan poliisit tiedustelivat naiselta henkilötietoja, mutta tämä kieltäytyi ”järjestelmällisesti” kertomasta niitä. Hänen tietonsa pohjaavat keskusteluun paikalla olleiden poliisien kanssa.

”Poliisi otti henkilön kiinni, että asia saadaan selvitettyä.”

Lisäksi jutussa sanotaan näin:

JERE ROIMUN mukaan poliisin toiminnassa ei itsenäisyyspäivänä ollut moitteita.

Roimu siis sanoi, että kieltäydyin kertomasta henkilötietojani, että minun putkaan laittamiseni peruste oli henkilöllisyyden selvittäminen, ja että nämä tiedot pohjautuvat paikalla olleiden poliisien kertomuksiin.

Muissa yhteyksissä medialle lukuisia haastatteluja antaneena haluan tässä vaiheessa kehottaa lukijaa suhtautumaan mediassa olevaan tietoon ainakin lievällä varauksella, koska uutisjuttuihin saattaa päätyä esimerkiksi toimittajan väärintulkintoja. Roimu on kuitenkin ymmärtääkseni itse antanut Hesarille haastattelun, eikä ole varsinaisesti syytä epäillä, etteikö Roimu olisi Hesarille näin sanonut. Ei ole myöskään syytä epäillä, että Roimu olisi omasta päästään keksinyt näitä asioita, vaan todellakin oli keskustellut paikalla olleiden poliisien kanssa.

Niskoittelua koskevassa esitutkintapöytäkirjassa S sanoi lausunnossaan seuraavasti:

Nainen ei suostunut kertomaan henkilöllisyyttään eikä antamaan henkilöllisyystodistusta.

Kyseessä on S:n oma kertomus tapahtuneesta, virkasähköpostitse annettu. Ei siis toisen poliisin 2-sormijärjestelmällä typottama tulkinta.

Luulin että minut tuomittaisiin niskoittelusta siksi, että S väittäisi oikeudessa minun kieltäytyneen kertomasta henkilötietoja, kuten hän kuulustelukertomuksessaan sanoo, ja tuomari uskoisi poliisin kertomusta eikä minun. Varsinkin kun poliisi saikin nyt olla todistajan asemassa, kun taas minulla oli lupa valehdella, halusin tuota lupaa tai en, eikä mahdollisuutta valan antamiseen, jossa ilmoittaisin kertovani totuuden vankeusrangaistuksen uhalla.

Ja sitten päästään jännän äärelle.

S kertoikin oikeudessa, että tarjouduin kertomaan poliisille henkilötietoni, mutta että tämä ei heille kelvannut.

Eli oleellisesti saman kuin mitä minä olin sanonut, päinvastoin kuin mitä poliisi oli aiemmin sanonut, ja päinvastoin kuin hän oli itse sanonut kuulustelukertomuksessa. Syy siihen, miksi kertominen ei poliisille kelvannut, jäi minulle epäselväksi. S:n kertomuksessa oli ristiriitaisuuksia sekä yksityiskohtia, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Ne eivät kuitenkaan niskoittelusyytteen kannalta olleet kovin oleellisia, ainakaan luullakseni.

Ja sitten toinen jännä seikka.

Poliisi tarkisti reppuni välittömästi otettuaan minut kiinni ja löysi sieltä ajokortin. Myös S todisti oikeudessa, että tavaroistani löytyi asiakirja, jonka perusteella he pystyivät varmistumaan henkilöllisyydestäni. Hän ei käyttänyt sanaa “henkilötodistus”. Hän ei myöskään täsmentänyt, mistä asiakirjasta oli kyse.

Silti minut vietiin putkaan, ja silti ylikomisario Roimu aiemmin kertoi paikalla olleiden poliisien antamien tietojen perusteella, että putkaan laittamisen peruste oli henkilöllisyyden selvittäminen.

Olin myös itse kertonut oikeudessa ennen S:n todistusta, että poliisi löysi repustani ajokorttini.

Poliisin omien nettisivujen mukaan ajokortti ei ole henkilötodistus. Poliisi oli vaatinut minulta nimenomaan henkilötodistusta. Suullinen henkilöllisyyden kertominen ei heille kelvannut. Poliisi ei kysynyt minulta, onko minulla jotain muita asiakirjoja. Myöskään S ei todistanut, että poliisi olisi tällaista kysymystä esittänyt.

S:n todistuksen mukaan poliisit olivat kysyneet minulta “henkilöllisyyttä”. Esitin S:lle oikeudessa mm. seuraavia kysymyksiä:

Siinä Oopperan edustalla, kysyitkö minulta nimeä, osoitetta tai henkilötunnusta?

S vastasi, että hän ei kysynyt, kun I (toinen minut kiinniottanut poliisi) hoiti puhuttelun.

Kysyikö I näitä kysymyksiä?

S vastasi, ettei hän muista. S sanoi, että I kysyi henkilöllisyyttä, mutta S ei muistanut, kysyikö I erikseen näitä kysymyksiä.

Mitä muuta kuin esimerkiksi nimeä I olisi voinut kysyä, jos hän kysyi henkilöllisyyttä?

S vastasi, että henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa.

Sanoiko hän tällä tavalla, että onko sinulla henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa?

S vastasi, ettei muista, mitä sanoja I käytti.

Minä muistan. Poliisit eivät missään vaiheessa kysyneet minulta nimeä, osoitetta tai henkilötunnusta. He vaativat saada nähdä henkilötodistuksen. He eivät pyytäneet “henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa”, eivät ajokorttia, kela-korttia, käyntikorttia, uimamaisterikorttia tai mitään muutakaan korttia.

Mikä oli kiinniottoperuste sen jälkeen, kun asiakirja oli löytynyt?

S vastasi, että kiinniotto sakon kirjoittamista varten, koska he eivät pystyneet sitä paikan päällä kirjoittamaan.

Tässä vaiheessa poliisi oli ilmoittanut jo kolme eri perustetta kiinniotolleni: Poliisiasemalla minulle näytettyjen papereiden mukaan se oli rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi, ylikomisario Jere Roimun mukaan se oli henkilöllisyyden selvittämiseksi ja S:n mukaan sakkojen antamiseksi.

Oletko keskustellut näistä Oopperan edustan tapahtumista ylikomisario Jere Roimun kanssa?

S kierteli kysymystä ja jouduin toistamaan sen useaan kertaan. Lopulta S vastasi, että ei ole.

Ylikomisario Jere Roimu kertoi HS:n haastattelussa ja poliisin omassa tiedotteessa, että putkaan laittamisen peruste oli henkilöllisyyden selvittäminen. Mistä hän oli saanut tällaisen käsityksen?

S oli hetken aikaa hiljaa ja kysyi sitten, miten tämä liittyy niskoitteluun. Hän ei vastannut esimerkiksi “En tiedä”, mikä olisi ollut luonnollinen vastaus, jos hän ei itse ollut keskustellut Roimun kanssa tapahtumista.

En saanut vastausta läheskään kaikkiin kysymyksiini. S vastasi monesti, “Miten tämä liittyy niskoitteluun?” Tuomari puolsi häntä joka kerta, ja sanoi, että hänenkään mielestä tämä ei liity niskoitteluun. Perustelin, että poliisi on antanut ristiriitaista tietoa tapahtumista, ja siksi poliisin lausunto ei ole luotettava, ja että on tarpeen selvittää, onko tässä puhuttu totta. Tuomarin mielestä mikään, mikä oli ajallisesti tapahtunut sen jälkeen, kun olin oletettavasti syyllistynyt niskoitteluun, ei liittynyt niskoitteluun. Eli esimerkiksi sillä, mitä poliisi on kirjoittanut raportteihinsa tai kertonut julkisesti näistä tapahtumista, joista minua poliisitodistajan lausunnon perusteella syytetään, ei ollut mitään merkitystä, koska kertomukset olivat tapahtuneet vasta oletetun niskoittelun jälkeen.

Ei sillä että olisin kuvitellutkaan saavani oikeudenmukaista kohtelua, mutta piti silti yrittää.

Oliko kuvaamassani poliisiautossa eteenpäin kuvaavaa kameraa?

S vastasi, että muistaaksensa on.

Syyttäjä kysyi omalla vuorollaan S:ltä, miten olin käyttäytynyt. S kertoi minun käyttäytyneen asiallisesti.

Oman kuulemiseni aikana syyttäjä ja tuomari kysyivät minulta useaan kertaan samoja asioita, jotka olin jo kertonut. Ihan kuin he eivät olisi kuunnelleet lainkaan, mitä kerroin.

Loppulausunnossaan syyttäjä ilmoitti keskeiseksi lainkohdaksi Poliisilain 2 luvun 1 pykälän 3 momentin.

1 § Henkilöllisyyden selvittäminen

Poliisimiehellä on yksittäisen tehtävän suorittamiseksi oikeus saada jokaiselta tiedot tämän nimestä, henkilötunnuksesta tai sen puuttuessa syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä paikasta, josta hän on tavoitettavissa.

Jos henkilö kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja eikä henkilöllisyyttä voida muutoin selvittää, poliisimiehellä on oikeus selvittää henkilöllisyys henkilötuntomerkkien perusteella. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava, mitä henkilöön kohdistuvan etsinnän toimittamisesta pakkokeinolain 8 luvun 33 §:n 2–4 momentissa säädetään.

Poliisimiehellä on oikeus henkilöllisyyden selvittämiseksi ottaa kiinni henkilö, joka kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja tai antaa siinä tarkoitetuista seikoista todennäköisesti virheellisen tiedon, jos kiinniottaminen on välttämätöntä henkilöllisyyden selvittämiseksi. Kiinni otettu on päästettävä vapaaksi heti, kun tarvittavat tiedot on saatu, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kiinniottamisesta.

Tämän perusteella syyte oli syyttäjän mukaan tullut toteen näytetyksi. En kyllä ymmärrä että kuinka ihmeessä, kun ei tässä lainkohdassa puhuta niskoittelusta mitään. Kysymyshän ei ollut siitä, saiko poliisi kysyä minulta henkilötodistusta tai ottaa minut kiinni, vaan siitä, olenko minä syyllistynyt niskoitteluun, eli kieltäytynyt antamasta poliisille henkilötietoja. Eikö silloin pitäisi lukea ensin rikoslakia:

4 § Niskoittelu poliisia vastaan

Joka

[…]

2) kieltäytyy antamasta poliisimiehelle poliisilain 2 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilötietoja,

[…]

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta poliisia vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Suullisessa päätöksessään tuomari toisteli, että poliisilla on aina oikeus vaatia ja saada nähtäväkseen henkilöllisyystodistus, ja että kansalaisella on velvollisuus noudattaa poliisin käskyä riippumatta siitä, hyväksyykö hän poliisin esittämän perusteen käskyille.

Tämä on kummallista, koska en oikeudessa vedonnut siihen, ettei poliisilla olisi ollut oikeutta kysyä minulta henkilötodistusta. Vetosin siihen, että en voinut toteuttaa poliisin vaatimusta, koska minulla ei ollut mukanani henkilötodistusta, jota poliisi vaati, ja kansalaisella ei ole velvollisuutta kantaa mukanaan henkilötodistusta. Sanoin, että poliisi ei kysynyt minulta nimeä, osoitetta tai henkilötunnusta. Sanoin, että tarjouduin kertomaan poliisille henkilötietoni kaksi kertaa, mutta se ei poliisille kelvannut.

Päätöksen perusteluissa todetaan, että olin tarjoutunut kertomaan henkilötietoni poliisille. Tämä asia oli siis riidaton. Itse en ymmärrä, miten voin samaan aikaan tarjoutua ja kieltäytyä antamasta henkilötietojani poliisille. Rikoslain ja poliisilain asiaan liittyvissä kohdissa ei puhuta asiakirjoista yhtään mitään. Siellä puhutaan tiedoista. Siellä ei edes sanota, että joka kieltäytyy antamasta henkilötietoja poliisin määräämällä tavalla, syyllistyy niskoitteluun. Tässä tapauksessa pitäisi lukea vieläpä poliisin ajattelemalla tavalla, koska poliisi ei ollut pyytänyt minulta muita asiakirjoja kuin henkilötodistusta.

Tässä voi sitten semantikot ja filosofit ihmetellä, että onko jonkun asian X tekemättä jättäminen kieltäytymistä, jos tuota asiaa X ei ole ensin henkilöltä pyydetty tai vaadittu. Tuomarin mielestä ilmeisesti on.

Kirjallisissa perusteluissa lukee seuraavasti:

Käräjäoikeuden henkilötodistelun perusteella saaman käsityksen mukaan poliisi on tilanteessa varsin perustellusti tiedustellut vastaajan henkilöllisyyttä osana virkatehtäviensä suorittamista. Vastaaja on oikeudessa johdonmukaisesti kertonut tarjoutuneensa kertomaan poliisille nimensä ja henkilöllisyystunnuksensa, mutta että poliisi oli siitä huolimatta vaatinut nimenomaan henkilöllisyystodistusta nähtäväksi. Vastaaja oli oikeudessa kertomansa mukaan ilmoittanut poliisille, ettei hän tiedä onko hänellä henkilöllisyystodistusta mukanaan, ja kysynyt poliisilta miksi hänen henkilöllisyytensä halutaan selvittää. Tilanne oli kestänyt epäselvänä jonkin aikaa. Lopulta poliisi oli alkanut tutkia vastaajan reppua ja löytänyt vastaajan ajokortin repusta. Oikeudessa kuulu todistaja, joka oli tilanteessa mukana ollut poliisi, on kertonut henkilötietojen antamiseen liittyvistä tapahtumista yhdenmukaisesti vastaajan kanssa.

Rikoslain 16 luvun säännökset perustuvat viranomaisten turvaamiseen näiden suorittaessa virkaansa liittyviä tehtäviä. Poliisilain 1 luvun 6 §:n mukaan poliisin tulee ensikädessä neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi tai virkatehtäviensä toteuttamiseksi poliisilla on henkilöllisyyden varmistamiseksi oikeus pyrkiä todentamaan henkilöllisyys luotettavalla tavalla, kulloinkin tarpeelliseksi arvioimassaan laajuudessa. Poliisilla on oikeus olla luottamatta suulliseen henkilötietojen antamiseen ja vaatia henkilöllisyystodistus nähtäväksi, mikä on tavanomaisen käytännön mukaista etenkin kun taustalla ollut epäilty rikos, kuten poliisi on tässä tapauksessa uskottavasti kertonut. Poliisi oli tilanteessa perustellut toimintaansa kertomalla vastaajalle, minkä vuoksi tämän henkilöllisyys haluttiin selvittää luotettavalla tavalla (epäillyn rikoksen selvittämiseksi). Siitä huolimatta vastaaja ei ole tilanteessa toiminnallaan pyrkinyt toteuttamaan poliisin vaatimusta vastaajan henkilöllisyyden luotettavasta selvittämisestä.

Niskottelusäännöksen tarkoitus rakentuu poliisin yleistoimivaltaan. Poliisilain 1 luvun 11 §:n 1 mukaan jokaisen tulee noudattaa niitä määräyksiä, käskyjä ja kieltoja, joita poliisi toimivaltansa rajoissa antaa. Niskottelusäännöksen tunnusmerkistön toteutumisen kannalta ei ole merkitystä sillä, hyväksyykö henkilö poliisin antaman määräyksen perustetta. Niskottelu-rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen ei myöskään edellytä minkäänlaista aktiivista vastarintaa, vaan nimenomaan passiivisena pysytteleminen täyttää niskottelu-rikoksen tunnusmerkistön . Tilanteessa vastaaja on ollut aktiivinen nimensä ja henkilöturvatunnuksensa kertomisen suhteen, mutta oman kertomansakin mukaan passiivinen repussaan olevien ajokortin ja muiden korttien näyttämisen suhteen. Käräjäoikeus katsoo, että vastaaja on toiminnallaan jättänyt noudattamatta poliisimiehen tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn ja kieltäytynyt antamasta poliisille poliisilain 2 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilötietoja, eli tässä tapauksessa repussaan ollutta ajokorttia, jonka perusteella hänen henkilöllisyytensä oltaisiin voitu todentaa luotettavammalla tavalla kuin suullisesti annettuna. Näin ollen vastaaja on toimimalla rikoslaki 16 luvun 4 § 1 ja 2 momentissa kuvatulla tavalla syyllistynyt niskotteluun poliisia vastaan.

Herää kysymys, että mitä kaikkia Hippoklubi-kortteja poliisille pitää oma-aloitteisesti näyttää, jos he vaativat nimenomaan henkilötodistusta? Ja tarkalleen ottaen passiivisuus minkä kaikkien asioiden suhteen täyttää niskoittelun tunnusmerkistön? Jos en näytä repussani olevaa banaania oma-aloitteisesti poliisille kun tämä ilmoittaa olevansa virkatehtävää suorittava poliisi, olenko syyllistynyt niskoitteluun?

Ihan akateemisessa mielessä minua kiinnostaisi myös nähdä tämä juttu loppuun asti ja saada vastaus esimerkiksi siihen, mitä kaikkia mukanaan olevia tavaroita kansalaisella on velvollisuus oma-aloitteisesti näyttää poliisille, kun poliisi vaatii nähdä henkilötodistuksen. Ja onko kansalaisella velvollisuus lukea poliisin ajatuksia, jos poliisi vaatii jotain muuta kuin mitä tarkoittaa. Mielestäni kansalaista ei pitäisi rangaista siitä, jos poliisi töpeksii.

Poliisi on nyt antanut kiinniotolleni kolme eri kiinniottoperustetta. Mikähän mahtoi olla todellinen kiinniottoperuste? Voiko poliisi eri lausunnoissaan ja raporteissaan valita aina itselleen mieleisen kiinniottoperusteen? Ei kai vain todellinen kiinniottoperuste olisi ollut näpäyttää henkilöä, joka kehtaa kyseenalaistaa poliisin toimintaa – laitetaan tyttö putkaan vähäksi aikaa miettimään kuka täällä määrää? Nyt kun hallitus on tekemässä työntekijän pärstäkerroinlakia, niin onko poliisillakin oikeus pärstäkertoimen perusteella valikoida, ketä se pistää koppiin ja ketä ei?

Minulle tämä ei ole henkilökohtainen kysymys, vaan yhteiskunnallinen. Olen laittanut itseni henkilönä likoon Itsenäisyyspäivän tapahtumista ja antanut nimeni ja kuvani julkisuuteen, koska minusta tässä ollaan oikeusvaltion tärkeiden periaatteiden äärellä. Jos jokainen poliisin harjoittaman mielivallan kohteeksi joutunut vain lakaisee homman kaappiin, koska se on helpointa, ja koska ei halua lisää stressiä ja ikävyyksiä – kukapa haluaisi, varsinkin jos pitää pelätä työpaikkansa, perheensä tai taloudellisen tilanteensa puolesta – poliisi voi toimia aina vain mielivaltaisemmin, tietoisena siitä, ettei kukaan koskaan vie asiaa pidemmälle. Ja kohta huomaammekin, ettei oikeusvaltiosta ole enää mitään jäljellä.

Ihan niin maailmanparantaja en kuitenkaan ole, että olisin valmis ottamaan määräämättömän henkilökohtaisen taloudellisen riskin oikeusvaltion rippeiden pelastamiseksi, vaikka se olisikin yleisen edun kannalta tärkeää. Olisi hienoa, jos joku muukin voisi kantaa kortensa kekoon. Esimerkiksi joku oikeusoppinut voisi vapaaehtoisesti ottaa kantaa siihen, onko minulla valitusperusteita. Valitusasian käsittelystä hovioikeudessa peritään oikeudenkäyntimaksu, joka on 250 euroa, paitsi jos ratkaisu muutetaan edukseni. Mahdolliset asianajajakustannukset ovat satoja euroja tunnilta. Valitusaikaa on 30 vuorokautta istunnosta.

Yhteenveto

Poliisi ei missään vaiheessa kysynyt minulta nimeä, henkilötunnusta tai mitään muuta asiakirjaa kuin henkilötodistusta. Minulla ei ollut mukanani henkilötodistusta. Tarjouduin kaksi kertaa kertomaan poliisille henkilötietoni, mutta se ei poliisille kelvannut.

Poliisi pystyi varmistumaan henkilöllisyydestäni paikan päällä Oopperan edessä, mutta siitä huolimatta minut suljettiin putkaan. Poliisi on antanut eri yhteyksissä kolme eri kiinniottoperustetta: rikoksilta ja häiriöiltä suojaamisen, henkilöllisyyden selvittämisen ja sakkojen antamisen.

Tuomari perusteli niskoittelutuomion sillä, että en ollut näyttänyt poliisille sellaisia asiakirjoja, joita poliisi ei ollut pyytänyt. Viitatut lainkohdat olivat:

• Rikoslaki 16 luku 4 §
• Poliisilaki 2 luku 1 §

---

Kommentoinnissa on esimoderointi. Mahdolliset öyhötys- ja nönnötyskommentit tai muuten turhat kommentit menevät suoraan roskiin.