Televiisut ja friikkistalkkerin paluu

Viime aikoina olen kysynyt itseltäni, onko maailmankaikkeuden kannalta mitään merkitystä, jos minä tänne jotain kirjoitan. Totesin että ei ole, joten voin yhtä hyvin kirjoittaa vaikka Euroviisuista.

Euroviisu-tyylilajiin kuuluu oleellisesti valo- ja lavasteshow, glitter, alusvaatteissa keekoilu (paitsi jos on mies, voi pukeutua normaalisti) sekä pop-tähden kehyksenä toimivat tanssijat ja yleinen homoikonius. Biisissä pitää olla ainakin yksi modulaatio ja koreografiassa keinosiemennys-käsiliike. Käsiliikkeellä ilmaistaan esim. seuraavia asioita:

  • Minulla on kipuja, antakaa Buranaa
  • Oi kuollut puolisoni tunnelin päässä, tartu minua kädestä! Kas, en yltänytkään
  • Kutsun teidät kaikki tänne lavalle, koska tiedän että turvamiehet eivät päästä teitä, paitsi mitä nyt välillä vähän lipsahtaa.

Nyyhkyballadi-sarjassa on hieman eri säännöt. Laulajan pitää olla yksin lavalla, paljain jaloin ja yöpaidassa (paitsi jos on mies, voi pukeutua normaalisti). Överiversiossa biisin lopussa lavalle ilmestyy joku ylimääräinen tyyppi pitelemään laulajaa kädestä, koska YMMÄRRÄTTEKÖ, TÄÄ RAKASTAIS NIINKU TÄTÄ TYYPPIÄ, TAJUATTEKO. Nyyhkysarjan esitykset ovat yleensä tylsiä, koska ei se biisi kuitenkaan niin hyvä ole, joten kannattaisi panostaa edes showhun.

Saara Aallon päätähdittämä Monsters-show noudatti uskollisesti Euroviisujen perinteistä tyyliä. Aluksi ihmettelin miksi Saaralla oli tanssijoina SS-joukkojen musiikkiteatteriyksikkö, mutta sitten minua valistettiin, että kyseessä on Tom of Finland -viittaus. Suomi-brändäys jäi esityksessä kuitenkin hiukan puolitiehen. Ehkä Suomi olisi voittanut viisut jos Saara olisi pukeutunut Marimekkoon ja lavaste olisi näyttänyt enemmän Koneen hissiltä.

Kokonaisuutena Monsters oli ihan kelpo show, ja Saara veti sen hienosti. Sopivasti elementtejä, mutta ei liikaa sellaista epätoivoista kikkailua, että esim. sytytetään flyygeli palamaan jos biisi ei oikein kanna.

Tykkäsin siitä miten SS-tanssijat harppoivat Saaran perässä kuin hän olisi kuningatar Kristiina. Shown lopussa oli teatteriryhmän perinteinen luottamusharjoitus. Siinä kun kaadut takaraivo edellä parin metrin korkeudesta, täytyy todella luottaa että ne jätkät on ottamassa kiinni, koska jos eivät ole, niin kuolet. Ehkä niitä tyyppejä on kaksi siltä varalta, jos vaikka toinen saa yllättäen aivoverenkierron häiriön. Vähän kuin lentokoneessakin on kaksi pilottia.

Toinen mieleen jäänyt esitys oli Tšekin koulupojan twerkkaus tai flossaus tai mitä näitä nyt on. Show oli oikein söpö ja viihdyttävä, vaikka en kyllä tiedä mitä tekemistä sillä oli biisin sisällön kanssa, jossa, jos nyt oikein ymmärsin, sukupuolisen kiinnostuksen kohteella oli suhde jonkun toisen kanssa, mutta tyyppi oli ihan että tuu nyt beibi vähän tänne kuitenkin vink vink, mulla on niin helvetin kivaa tässä että pakahdun, näetkö, tykkäisitkö tällaisesta koulupoika-asusta, yhtään ei ole siis outoa ja oliko tää nyt sitä pölyamoriaa vai mitä. Katso, voltti!

Ja friikkiydestä puheen ollen, wtf Ruotsi?

  • Biisi: Bee Gees
  • Stailaus: Wham
  • Koreografia: Disco-Stu
  • Lyriikat: Sosiopaatti ex-poikaystävä, joka tietää missä asut.

Abba oli kyllä ihan hyvä, mutta nyt on sentään jo 2018.

Erityismaininnan saa Kyproksen show, jossa glitteröity barbie-nukke hovineitoineen veti viimeisen päälle hiottua tanssitykitystä alusta loppuun. Biisissä oli hyvä draivi ja se kantoi muilla asioilla kuin korkealta tykittämisellä tai nyyhkyllä. Sitä en kyllä tajua, miten voi laulaa samalla kun moshaa ja suorittaa aerobista kestävyysharjoittelua, joka reippaasti ylittää käypähoidon liikuntasuositukset.

Pisteytys laskettiin ammattilaisraatien antamien pisteiden ja yleisöäänestyksen perusteella. Sillä aikaa kun joukko automaattiseen tietojenkäsittelyyn erikoiskoulutettuja ääntenlaskijoita laskeskeli reikäkortit ruksuttaen teleäänestyksen tuloksia, saatiin kuulla ammattilaisraatien pisteet television välityksellä (tele-visio on liikkuvan kuvan ja äänen sähköistä lähettämistä ja vastaanottamista). Koska Euroviisuissa ollaan teleteknologian välityksellä yhteydessä myös Euroopan ulkopuoliseen Australiaan, ehdotankin että Euroviisut nimetään uudelleen Televiisuiksi (engl. Television Song Contest).

Joo tiedetään olet honored kun pääsit julistamaan tuloksia ja hei nykyään on some jossa voit lähettää ne kiitokset ja ketään ei kiinnosta se ranskankielinen huumorivitsi btw teitä on 26 ja kello on about ensimmäisen unisyklin menetetty syväunivaihe kakista nyt jo saatana se tulos –

Pistelaskuissa heräsi kysymys, olivatko ammattilaisraadit musiikin vai ulkopolitiikan ammattilaisia. Kummassakaan tapauksessa he eivät olleet tehtäviensä tasalla.

Britannialle ei voi antaa pisteitä koska Brexit on ihan tyhmä juttu mutta Israel sen sijaan

Ukrainan euroviisubiisi 2018. Kuva pöllitty täältä.

Voittajabiisiä ensimmäistä kertaa katsoessani erehdyin luulemaan, että nytkö Japanikin on tullut mukaan Euroviisuihin. Itse biisistä voin vaan todeta, että antakaa Buranaa.

Ja miksi helvetissä koko homma pitää lähettää keskellä yötä. Ei se nyt ihan niin pornoa ole.

Euroviisujen jälkeisenä päivänä koin morkkista siitä, että hukkasin elämästäni ainakin 10 minuuttia selittämällä fb:ssä valkoiselle miehelle, että ei, ne yläosattomat miestanssijat eivät ole samanlainen ongelma kuin naisten objektifiointi lavalla, koska sukupuolten epätasa-arvoa ylläpitävät valtarakenteet, vain todetakseni jälleen, ettei valkoisella miehellä enää synny uusia hermoratoja aivoissa, koska miksipä hänen tarvitsisi vaivautua, ja olisin voinut tämänkin ajan tuijottaa ikkunasta pulujen parittelua.

Nostan hattua heille, jotka jaksavat yrittää valistaa näitä erinomaisuutensa yliarvioivia etuoikeutettuja tolkkuloordeja, jotka tulevat aina lässyttämään, että entäpä miehet, ja kyllä naisetkin sitä ja tätä, ja tuo on kyllä väärä tapa edistää tasa-arvoa, ja tuolla tavoin ette kyllä edistä asiaanne, ja kyllä oikea tapa edistää tasa-arvoa olisi toimia näiden esittämieni sääntöjen mukaan, jotka on tehty ylläpitämään epätasa-arvoa.

Mutta niin, ne Euroviisut. Mitä Euroviisut meille opettaa? Sen, että jonkun raadin mielipide tai teleäänestyksen tulos ei kerro osaamisestasi, taiteellisen tuotoksesi tasosta tai edes mahdollisesta tulevasta yleisömenestyksestä yhtään mitään. Siis yhtään. Mitään. Saattaa se tuotos silti olla paskaa. Keskinkertaisuuksien tuottaminen on kuitenkin edellytys sille, että joskus syntyy myös hyvää. Eli siitä vaan, anna palaa!

Pariisi osa 3 – Louvre, turismi ja sosiaalinen konformismi

Museo on laitos, joka kerää, säilyttää, tutkii ja pitää esillä historiallista, kulttuurihistoriallista tai luonnontiedettä koskevaa aineistoa. Wikipedia

Louvre, tuo maailman yksi kuuluisimmasta museoista. Kasapäin kulttuurihistoriallisia aarteita, joihin tutustumiseen tarvittaisiin useampi kuukausi. Käytän puoli päivää.

Löydän kerrankin kohteen lähistöltä vapaan pyöräparkin. Tai sitten en. Lukitsen pyörän pyöräparkin liikennemerkkiin.

Lämpötila lähentelee jälleen neljääkymmentä. Ulkona jonotus kestää siedettävät 20 minuuttia, johon olen varautunut hatulla, huivilla ja puolella litralla vettä. Jos vesi unohtui kotiin, sitä voi ostaa vesikauppiaalta eurolla pullo. Edessä jonottavan brittinaisen iho punoittaa pahan näköisesti, eikä hänellä ole mitään auringonsuojaa. Joku on älynnyt ottaa sateenvarjon. Takana oleva nuoripari ymmärtää pitää riittävän etäisyyden. Pro tip: Reppu auttaa siihen, etteivät ihmiset tunge liian lähelle jonoissa, vaikka heillä olisi toisenlainen käsitys henkilökohtaisen reviirin laajuudesta.

Koska käytössäni on rajallinen määrä aikaa ja energiaa, päätän käydä tsekkaamassa pari pyhiinvaelluskohdetta ja ainakin kreikkalaiset veistokset, koska ne ovat hienoja. Vuokraan audioguiden viidellä eurolla, mutta siitä ei ole paljon iloa, sillä hälinä on joka paikassa niin kova. Lisäksi Nintendo-ihmeestä loppuu akku kesken.

Ensimmäinen pyhiinvaelluskohde on Mona Lisa. Siinä se on, lasin takana, turistimeren ympäröimänä. Näyttää ihan samalta kuin valokuvissa. Mona Lisan ”salaperäinen hymy” on vuosisatojen ajan askarruttanut joitain tyyppejä. Ilmeisesti kuvassa hymyileminen oli siihen aikaan jotain normaalista poikkeavaa. Toisin on nykyään. Taulun ympärillä pörrää niin paksu massa ihmisiä kameroineen, etten edes yritä päästä lähelle.

Wikipedian mukaan useimmat ihmiset tulevat museoon oppimaan jotain uutta. Ei pidä paikkaansa. Useimmat ihmiset tulevat museoon ottamaan selfieitä.

Toinen pyhiinvaelluskohde on Venus de Milo. Täälläkin pörrää paljon ihmisiä, mutta ei ihan niin paljon. Hivuttaudun vähitellen lähemmäs patsasta sitä mukaa kun ihmisiä poistuu. Heti kun pääsen patsaan lähelle, joku pyytää minua siirtymään, jotta voi ottaa itsestään ja patsaasta kuvan ilman että siinä näkyy muita ihmisiä.

Mietin noin puolentoista sekunnin ajan mikä on näyttelyn ensisijainen käyttötarkoitus: taideteosten katsominen vai selfie-imagonrakennus. Olen tullut katsomaan taideteoksia, en osallistumaan kenenkään imagonrakennukseen. Päätän että saan rauhassa nauttia teoksesta eikä minun tarvitse siirtyä. Selfie-turisti on eri mieltä ja jää jankkaamaan. Just for a moment. Mielestään ihan kohtuullinen vaatimus. Logiikka on sama kuin pyörätielle pysäköijällä: Ei haittaa jos mä vaan nopeesti, omasta navasta noin metrin päähän ulottuva oikeutus ilman kokonaiskuvaa ja oivallusta siitä, että kun kaikki muutkin vaan nopeesti, niin pyörätiellä seisoo aina auto. Venuksen ympärillä on kymmeniä muitakin valokuvien ottajia.

En kyllä itse kehtaisi pyytää keneltäkään, joka on katsomassa teosta, että voisitko keskeyttää kulttuurikokemuksesi ja siirtyä, jotta voisin lavastaa kuvan, jossa olen Louvressa katsomassa patsasta ja katsokaa, siellä ei ole ketään muita ihmisiä! Enkä varsinkaan kehtaisi jäädä jankkaamaan asiasta. Se nyt vaan tuntuisi jotenkin törkeän itsekkäältä ja lisäksi aika turhalta. Asia ei mielestäni muutu miksikään sillä, että massat, tai törkeimmät yksiköt, ovat huutoäänestys-kyynärpäätaktiikalla päättäneet, että näyttelyn ensisijainen käyttötarkoitus ei olekaan teoksiin tutustuminen vaan selfieiden ottaminen.

Ymmärrän kyllä, että joku voi haluta itselleen kauniin valokuvan teoksesta ilman ylimääräistä kohinaa eli ihmisiä. Sellainen löytyy Wikipediasta.

Paine siirtyä on kova, koska sosiaalinen konformismi. Sosiaalisen konformismin ja laumakäyttäytymisen nimissä ajaudutaan kaikenlaisiin typeryyksiin ja kohtuuttomuuksiin, ääritilanteessa ihmisten tappamiseen. Tekemisen perustelu on ainoastaan kun kaikki muutkin. Milanossa ulkomaalainen opiskelija tuhosi patsaan selfietä ottaessaan.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset ottavat selfieitä ja turistikuvia, kunhan jättävät minut rauhaan. Kun kieltäydyn siirtymästä, saan osakseni paheksuntaa ja hämmentynyttä naureskelua. Ehkä tämä on heille ennen kokematon tilanne.

Sama vaatimus esitetään toisessakin tilanteessa, kun teoksen äärellä ei ole muita kuin minä ja valokuvan ottaja. Tällöin paine siirtyä on vielä suurempi, koska sehän on vaan ihan pieni vaiva ja nuo varmaankin pitävät minua mulkkuna, jos en siirry. Pitääkö minun siksi siirtyä? Mielestäni ei tarvitse. Valokuvan ottaja odottakoon, että lähden omine aikoineni sitten, kun olen nauttinut teoksesta riittävän kauan – mikä muuten ei ole kovin pitkä aika, jos ei minua koko ajan häiritä, eikä pieni odottaminen liene kohtuuton vaiva, jos se kuva kerran on hänelle niin tärkeä.

Venus-patsaassa huomioni kiinnittyy huonoon ryhtiin. Näyttää vähän siltä, kuin Venus olisi ajanut maantiepyörällä enemmänkin tai sitten istunut liikaa tietokoneen ääressä. Venuksen puuttuvat käsivarret ovat kai jonkinlainen mysteeri. Arvailuja on esitetty, että Venus ehkä punoi lankaa, sillä tarinan mukaan tämä oli yleinen aktiviteetti prostituoitujen keskuudessa. Ehkä se oli toiseksi tuottoisin työ mitä nainen saattoi tuohon aikaan tehdä. Rekonstruktio näyttää ihan uskottavalta. Toisaalta Venus oli jumalatar, niin miksi hän nyt jotain lankaa punoisi. Toisaalta mistä kukaan tietää että kyseessä on juuri Venus. Venus-oletettu saattoi myös esimerkiksi pidellä peiliä eli tavallaan vähän kuin ottaa selfietä.

Tässä oma tulkintani teoksen alkuperäisestä muodosta:

Louvren ehkä kaunein veistos on Psyche Revived by Cupid’s Kiss. Tähän liittyi joku tarina, että Venus lähetti Psyykkeen hakemaan huumausaineita paikallisesta manalasta, ja pulloa ei missään nimessä saanut avata, mutta Psyyke kuitenkin avasi ja haisteli höyryjä, jotka vaivuttivat hänet koomaan, josta Cupido hänet lopulta herätti. Tarinan opetus on, että typerä utelias nainen sai ansionsa mukaan, mutta onneksi mies kuitenkin pelasti hänet, ja että älä kysele vaan tee niin kuin sanotaan.

Jossain kaukana laukeaa hälytys ja tulen noin varttitunnin ajaksi suljetuksi halliin, jossa on paljon krumeluuria, jotain jalokiviä sekä kohtuullisen epäkiinnostavia maalauksia Louis XIV:stä ja muista pöhöttyneistä miehistä. Vartijat eivät päästä ketään sisään tai ulos.

Antiikin veistokset ylistävät ihmisvartalon kauneutta. Ideaalin ruumiin palvonta ei kohdistu vain naiseen vaan myös mieheen sekä sukupuoleltaan dikotomisesti määrittelemättömään. Hahmot poseeraavat estottomasti ja rikkovat kaikkia kristillisiä siveysnormeja, mutta ilmeisesti tämä on nyky-yhteiskunnassamme sallittua jos kuva on marmoria. Kuvitelkaa vaikka tämäkin patsas värivalokuvana, ja olisiko se hyväksyttävää pistää yleisesti näytille. Joillakin patsailla roikkuu lanteilla lakana, joka pysyy paikallaan vain jumalatarten tahdosta.

Jos syöt terveellisesti, nukut hyvin ja pyöräilet joka päivä, voit näyttää tältä. No okei, ehkä pitää tehdä lisäksi punnerruksia.