Kaiken mitättömyys

Onko pakko mölistä koko maailmalle olemassaolostasi? Maailmankaikkeutta ei kiinnosta sinun olemassaolosi. Higgsin hiukkanen tulee ja deletoi sinut olemasta, ilman että ehdit huomata, kesken lau

Tiedän. Se olisi ratkaissut kaikki ongelmasi. Mutta kuten lääkäri sanoi syöpäpotilaalle arvioidessaan leikkauksesta selviytymisen mahdollisuuksia, valitettavasti se on erittäin epätodennäköistä.

Tämä lääkäri ei sentään kärsi jumalaharhasta, sillä hän epäonnistuu ihmisten pelastamisessa joka päivä, mikä sillai mukavasti juurevoittaa maan pinnalle. Eräs toinen lääkäri, nuori nainen, on kiinnostunut potilaan hyvinvoinnista. Potilas tuntee itsensä arvokkaaksi.

“Teitä vaivaa terminaalivaiheen kykenemättömyys joukkohallusinaatioon.”

On tiistai. Seisot tyhjässä risteyksessä Vantaalla. Ketään ei näy missään. Liikennevalo näyttää punaista. Jäätkö odottamaan vihreää? Miksi?

Palaat avaruusmatkalta. Laskeudut Vantaalle ja huomaat, että kaikki ihmiset maailmasta ovat kadonneet. Ketään ei näy missään. Liikennevalo näyttää punaista. Jäätkö odottamaan vihreää? Miksi et?

Ketä varten teet asioita?

Sinun taiteellasi ei ole mitään merkitystä maailmankaikkeuden kannalta. Ketään ei ole tarpeellista uhrata sinun taiteesi vuoksi. Se on yksi hyttysen pieraisu Mojaven aavikolla.

Blogi täyttää vuoden. Se osaa jo kävellä itse. Se on kuulemma minun näköiseni.

Ihminen elää viimeisiä hetkiään. Ihminen syntyy, näkee sodan ja nälän, kurjuutta ja kuolemaa. Hän puuhaa ja pulputtaa aivan pirusti, ettei hänen tarvitsisi kohdata todellisuutta. Se ei kuitenkaan auta. Todellisuus ei mene minnekään. Se tulee yleisavaimella sisään ja keittää itselleen teetä. “Kohta sinua ei enää ole”, Todellisuus ilmoittaa. “Muistatko muuten ne kaikki ikävät jutut? Annas kun autan.”

”Mikä on tärkeää?”, ihminen kysyy viimeisinä päivinään.

Korkeassa sosioekonomisessa asemassa oleva poliitikko pelkää, että köyhät pääsevät nauttimaan vapaudesta. Se ei käy päinsä, sillä vapaus on rikkaiden etuoikeus. Hän leikkaa köyhien toimeentuloa ja määrää heidän ajankäytöstään, jotta hierarkkinen järjestys säilyisi, ja jotta hän voisi säilyttää asemansa erään Taka-Mukkelin kaakkoiskulmassa sijaitsevan männyn juuressa kuhisevan kusiaispesän huipulla.

Alemman kerroksen kusiainen ilmentää statustaan autolla. Hän vastustaa kiivaasti sähköavusteisen polkupyörän hankintatukea, sillä se vähentäisi auton korkeampaa statusta.

Loput kusiaiset yksinkertaisesti kyykyttävät toisia kusiaisia egonsa pönkittämiseksi. He ovat huolissaan ikiaikaisesta oikeudestaan painaa toisia maahan.

Kusiaiset puolustavat niin touhokkaasti ilmaisia parkkipaikkojaan, etteivät he huomaa, kun tulva valtaa kellarin. Ensin hukkuvat alimman kerroksen kusiaiset. Sitten keskimmäisen kerroksen kusiaiset. Lopulta tulva pyyhkii koko keon mennessään. Kaikki kusiaiset ovat tasa-arvoisesti kuolleita.

Todellisuus istahtaa paistattelemaan päivää Mont Blancin nykyään muutamia metrejä matalammalle huipulle eikä ole pätkän vertaa kiinnostunut kenenkään statuksesta.

Ohut pilvi leijailee äänettömästi auringon eteen ja palauttaa värit. Kirkas vesi solisee kuivuneisiin uomiin.

Mikä saa sinut liikkeelle?

Yksi elämä

Tänään pysäytti kynttilämeri Tapanilan asemalla. Nuori tyttö on tehnyt itsemurhan muutama päivä sitten.

Se ei ollut yritys eikä avunpyyntö. Se oli loppu.

Haluaisin istua sen tytön viereen. Hengittää ja kuunnella kun ilma virtaa ohitse.

Haluaisin sanoa hänelle, että vaikka nyt onkin paskaa, parempia aikoja tulee. Haluaisin sanoa, että hänen ei tarvitse antaa kenenkään määrittää, mitä hänen pitäisi elämällään tehdä. Että hän voi löytää oman polkunsa.

Haluaisin sanoa hänelle, että ne jotka ovat kohdelleet häntä arvottomana, ovat väärässä. Että myöhemmin hänen ei tarvitse enää käyttää elämäänsä ihmisiin, jotka myrkyttävät sielun, vaan hän voi kävellä pois. Haluaisin sanoa, että hän voi löytää muita ihmisiä, jotka hyväksyvät hänet sellaisena kuin hän on, ja kaltaisiaan ihmisiä, jotka ymmärtävät häntä. Että hänen ei tarvitse arvottaa itseään pikkusieluisten ihmisten määrittämillä mittareilla, vaan hän voi löytää itsestään aarteen.

Haluaisin sanoa, että me kaikki elämme itsepetoksessa, sillä se on edellytys selviytymiselle, ja jos miettisimme koko ajan mikä kaikki maailmassa on pielessä, emme voisi enää elää. Haluaisin sanoa, että ehkä maailma ei ole hänelle vielä valmis, mutta entä sitten.

Haluaisin auttaa häntä löytämään ne asiat, joiden takia se yksi elämä kannattaa elää. Haluaisin sanoa, että vaikka jatkossakin elämä kolhii ja heikot ihmiset yrittävät vetää hänet alas, ne hyvät asiat tekevät elämästä elämisen arvoisen. Ja jos synkkyys on sysipimeä, niin on myös aurinko lämmin.