Televiisut ja friikkistalkkerin paluu

Viime aikoina olen kysynyt itseltäni, onko maailmankaikkeuden kannalta mitään merkitystä, jos minä tänne jotain kirjoitan. Totesin että ei ole, joten voin yhtä hyvin kirjoittaa vaikka Euroviisuista.

Euroviisu-tyylilajiin kuuluu oleellisesti valo- ja lavasteshow, glitter, alusvaatteissa keekoilu (paitsi jos on mies, voi pukeutua normaalisti) sekä pop-tähden kehyksenä toimivat tanssijat ja yleinen homoikonius. Biisissä pitää olla ainakin yksi modulaatio ja koreografiassa keinosiemennys-käsiliike. Käsiliikkeellä ilmaistaan esim. seuraavia asioita:

  • Minulla on kipuja, antakaa Buranaa
  • Oi kuollut puolisoni tunnelin päässä, tartu minua kädestä! Kas, en yltänytkään
  • Kutsun teidät kaikki tänne lavalle, koska tiedän että turvamiehet eivät päästä teitä, paitsi mitä nyt välillä vähän lipsahtaa.

Nyyhkyballadi-sarjassa on hieman eri säännöt. Laulajan pitää olla yksin lavalla, paljain jaloin ja yöpaidassa (paitsi jos on mies, voi pukeutua normaalisti). Överiversiossa biisin lopussa lavalle ilmestyy joku ylimääräinen tyyppi pitelemään laulajaa kädestä, koska YMMÄRRÄTTEKÖ, TÄÄ RAKASTAIS NIINKU TÄTÄ TYYPPIÄ, TAJUATTEKO. Nyyhkysarjan esitykset ovat yleensä tylsiä, koska ei se biisi kuitenkaan niin hyvä ole, joten kannattaisi panostaa edes showhun.

Saara Aallon päätähdittämä Monsters-show noudatti uskollisesti Euroviisujen perinteistä tyyliä. Aluksi ihmettelin miksi Saaralla oli tanssijoina SS-joukkojen musiikkiteatteriyksikkö, mutta sitten minua valistettiin, että kyseessä on Tom of Finland -viittaus. Suomi-brändäys jäi esityksessä kuitenkin hiukan puolitiehen. Ehkä Suomi olisi voittanut viisut jos Saara olisi pukeutunut Marimekkoon ja lavaste olisi näyttänyt enemmän Koneen hissiltä.

Kokonaisuutena Monsters oli ihan kelpo show, ja Saara veti sen hienosti. Sopivasti elementtejä, mutta ei liikaa sellaista epätoivoista kikkailua, että esim. sytytetään flyygeli palamaan jos biisi ei oikein kanna.

Tykkäsin siitä miten SS-tanssijat harppoivat Saaran perässä kuin hän olisi kuningatar Kristiina. Shown lopussa oli teatteriryhmän perinteinen luottamusharjoitus. Siinä kun kaadut takaraivo edellä parin metrin korkeudesta, täytyy todella luottaa että ne jätkät on ottamassa kiinni, koska jos eivät ole, niin kuolet. Ehkä niitä tyyppejä on kaksi siltä varalta, jos vaikka toinen saa yllättäen aivoverenkierron häiriön. Vähän kuin lentokoneessakin on kaksi pilottia.

Toinen mieleen jäänyt esitys oli Tšekin koulupojan twerkkaus tai flossaus tai mitä näitä nyt on. Show oli oikein söpö ja viihdyttävä, vaikka en kyllä tiedä mitä tekemistä sillä oli biisin sisällön kanssa, jossa, jos nyt oikein ymmärsin, sukupuolisen kiinnostuksen kohteella oli suhde jonkun toisen kanssa, mutta tyyppi oli ihan että tuu nyt beibi vähän tänne kuitenkin vink vink, mulla on niin helvetin kivaa tässä että pakahdun, näetkö, tykkäisitkö tällaisesta koulupoika-asusta, yhtään ei ole siis outoa ja oliko tää nyt sitä pölyamoriaa vai mitä. Katso, voltti!

Ja friikkiydestä puheen ollen, wtf Ruotsi?

  • Biisi: Bee Gees
  • Stailaus: Wham
  • Koreografia: Disco-Stu
  • Lyriikat: Sosiopaatti ex-poikaystävä, joka tietää missä asut.

Abba oli kyllä ihan hyvä, mutta nyt on sentään jo 2018.

Erityismaininnan saa Kyproksen show, jossa glitteröity barbie-nukke hovineitoineen veti viimeisen päälle hiottua tanssitykitystä alusta loppuun. Biisissä oli hyvä draivi ja se kantoi muilla asioilla kuin korkealta tykittämisellä tai nyyhkyllä. Sitä en kyllä tajua, miten voi laulaa samalla kun moshaa ja suorittaa aerobista kestävyysharjoittelua, joka reippaasti ylittää käypähoidon liikuntasuositukset.

Pisteytys laskettiin ammattilaisraatien antamien pisteiden ja yleisöäänestyksen perusteella. Sillä aikaa kun joukko automaattiseen tietojenkäsittelyyn erikoiskoulutettuja ääntenlaskijoita laskeskeli reikäkortit ruksuttaen teleäänestyksen tuloksia, saatiin kuulla ammattilaisraatien pisteet television välityksellä (tele-visio on liikkuvan kuvan ja äänen sähköistä lähettämistä ja vastaanottamista). Koska Euroviisuissa ollaan teleteknologian välityksellä yhteydessä myös Euroopan ulkopuoliseen Australiaan, ehdotankin että Euroviisut nimetään uudelleen Televiisuiksi (engl. Television Song Contest).

Joo tiedetään olet honored kun pääsit julistamaan tuloksia ja hei nykyään on some jossa voit lähettää ne kiitokset ja ketään ei kiinnosta se ranskankielinen huumorivitsi btw teitä on 26 ja kello on about ensimmäisen unisyklin menetetty syväunivaihe kakista nyt jo saatana se tulos –

Pistelaskuissa heräsi kysymys, olivatko ammattilaisraadit musiikin vai ulkopolitiikan ammattilaisia. Kummassakaan tapauksessa he eivät olleet tehtäviensä tasalla.

Britannialle ei voi antaa pisteitä koska Brexit on ihan tyhmä juttu mutta Israel sen sijaan

Ukrainan euroviisubiisi 2018. Kuva pöllitty täältä.

Voittajabiisiä ensimmäistä kertaa katsoessani erehdyin luulemaan, että nytkö Japanikin on tullut mukaan Euroviisuihin. Itse biisistä voin vaan todeta, että antakaa Buranaa.

Ja miksi helvetissä koko homma pitää lähettää keskellä yötä. Ei se nyt ihan niin pornoa ole.

Euroviisujen jälkeisenä päivänä koin morkkista siitä, että hukkasin elämästäni ainakin 10 minuuttia selittämällä fb:ssä valkoiselle miehelle, että ei, ne yläosattomat miestanssijat eivät ole samanlainen ongelma kuin naisten objektifiointi lavalla, koska sukupuolten epätasa-arvoa ylläpitävät valtarakenteet, vain todetakseni jälleen, ettei valkoisella miehellä enää synny uusia hermoratoja aivoissa, koska miksipä hänen tarvitsisi vaivautua, ja olisin voinut tämänkin ajan tuijottaa ikkunasta pulujen parittelua.

Nostan hattua heille, jotka jaksavat yrittää valistaa näitä erinomaisuutensa yliarvioivia etuoikeutettuja tolkkuloordeja, jotka tulevat aina lässyttämään, että entäpä miehet, ja kyllä naisetkin sitä ja tätä, ja tuo on kyllä väärä tapa edistää tasa-arvoa, ja tuolla tavoin ette kyllä edistä asiaanne, ja kyllä oikea tapa edistää tasa-arvoa olisi toimia näiden esittämieni sääntöjen mukaan, jotka on tehty ylläpitämään epätasa-arvoa.

Mutta niin, ne Euroviisut. Mitä Euroviisut meille opettaa? Sen, että jonkun raadin mielipide tai teleäänestyksen tulos ei kerro osaamisestasi, taiteellisen tuotoksesi tasosta tai edes mahdollisesta tulevasta yleisömenestyksestä yhtään mitään. Siis yhtään. Mitään. Saattaa se tuotos silti olla paskaa. Keskinkertaisuuksien tuottaminen on kuitenkin edellytys sille, että joskus syntyy myös hyvää. Eli siitä vaan, anna palaa!