Dumpatkaa esittelykierrokset

Jostain syystä joku joskus keksi, että esittelykierros on pakko olla jokaisessa alle kolmenkymmenen hengen tilaisuudessa. Tästä tavasta on tullut lähes itsestäänselvyys. Ja en nyt tarkoita sellaista epäformaalia kättelyä ennen varsinaisen tilaisuuden alkua. Tarkoitan sellaista, kun joukko ihmisiä pönöttää hiljaa paikallaan huoneessa ja jokainen puhuu kaikkien kuullen vuorollaan, halusi tai ei.

Esittelykierros voi tilanteesta riippuen olla perusteltu kokouksissa, joissa on paikalla yhtä paljon tai vähemmän kuin noin kuusi ihmistä. Eikä aina silloinkaan.

Esittelykierros on varma tapa tehdä tunnelmasta jäykkä, teennäinen ja vaivaantunut. Jos tilaisuuden on tarkoitus olla yhtään kasuaalimpi, esittelykierros on varsin tehokas tapa pilata se.

Kukaan ei tutustu keneenkään esittelykierroksella. Harvemmalle jää edes nimet mieleen. Ihmisiin tutustutaan sitten, kun heidän kanssaan puuhataan jotain yhdessä tai keskustellaan mielellään kahden, korkeintaan kolmen hengen ryhmässä.

Esittelykierroksiin palaa turhaan arvokasta työskentelyaikaa. Olen huomannut, että on varsin haasteellista saada joukko ihmisiä samaan aikaan ja paikkaan ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Kaikki ovat kovin kiireisiä. Kahden tunnin kokouksesta voi mennä 15 minuuttia esittelykierrokseen. Eikä esittelykierroksella ole juuri mitään informaatio- tai ryhmäytymisarvoa.

On ihmisiä jotka tykkäävät jaaritella itsestään. Eikä heitä lainkaan haittaa haaskata muiden ihmisten aikaa. Mitä suurempi yleisö, sen parempi. Esittelykierroksen säännöt muotoutuvat ensimmäisten puhujien mukaan. Jos he alkavat esitellä ansioluetteloitaan, tulee kierroksesta CV-kierros.

Ketä kiinnostaa jonkun CV. Oikeasti. Jos nyt ei olla kuitenkaan rekrytoimassa. Käytetään se aika mieluummin työskentelyyn.

Henkilöille, jotka ovat sieltä introvertimmasta päästä, tilanne on ahdistava.

Esittelykierrosten taustalla saattaa olla kaunis ajatus jonkinlaisesta demokratiasta – jokainen pääsee ääneen ja tulee kuulluksi. Kaikki eivät kuitenkaan halua päästä ääneen. Ne jotka tuskailevat adrenaliinitasojen kanssa omaa vuoroa odotellessa ja sen jälkeen, eivät takuulla pysty kuuntelemaan mitä muut sanovat. Jos sattuu itse olemaan ekstrovertti persoona, tätä voi olla vaikea ymmärtää. Silloin voi vaikka harjoitella ymmärrystä. Sivuhuomautuksena, introversio ei ole sairaus tai luonnevika, josta pitäisi tai voisi oppia pois.

Ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus valita, haluavatko he olla huoneellisen ihmisiä keskipisteenä. Jokainen voi vaikka valita, haluaako esitellä itsensä ennen ensimmäistä puheenvuoroaan. Jos jotakuta jää vaivaamaan, kuka tuo hiljaa nurkassa istunut tyyppi oli, sitä voi vaikka kysyä häneltä kahden kesken.

Eikä tätä tarvitse edes tehdä myötätunnosta erilaisia ihmisiä kohtaan. Se kannattaa tehdä ihan siksi, että erilaisista ihmisistä saisi irti parhaan potentiaalin, että paikalle saataisiin niitäkin, jotka eivät niin fanita olla huomion keskipisteenä, ja että ajankäyttö olisi tehokasta.

Terveisin ope, vetäjä, oppilas ja osallistuja.