Pariisi osa 3 – Louvre, turismi ja sosiaalinen konformismi

Museo on laitos, joka kerää, säilyttää, tutkii ja pitää esillä historiallista, kulttuurihistoriallista tai luonnontiedettä koskevaa aineistoa. Wikipedia

Louvre, tuo maailman yksi kuuluisimmasta museoista. Kasapäin kulttuurihistoriallisia aarteita, joihin tutustumiseen tarvittaisiin useampi kuukausi. Käytän puoli päivää.

Löydän kerrankin kohteen lähistöltä vapaan pyöräparkin. Tai sitten en. Lukitsen pyörän pyöräparkin liikennemerkkiin.

Lämpötila lähentelee jälleen neljääkymmentä. Ulkona jonotus kestää siedettävät 20 minuuttia, johon olen varautunut hatulla, huivilla ja puolella litralla vettä. Jos vesi unohtui kotiin, sitä voi ostaa vesikauppiaalta eurolla pullo. Edessä jonottavan brittinaisen iho punoittaa pahan näköisesti, eikä hänellä ole mitään auringonsuojaa. Joku on älynnyt ottaa sateenvarjon. Takana oleva nuoripari ymmärtää pitää riittävän etäisyyden. Pro tip: Reppu auttaa siihen, etteivät ihmiset tunge liian lähelle jonoissa, vaikka heillä olisi toisenlainen käsitys henkilökohtaisen reviirin laajuudesta.

Koska käytössäni on rajallinen määrä aikaa ja energiaa, päätän käydä tsekkaamassa pari pyhiinvaelluskohdetta ja ainakin kreikkalaiset veistokset, koska ne ovat hienoja. Vuokraan audioguiden viidellä eurolla, mutta siitä ei ole paljon iloa, sillä hälinä on joka paikassa niin kova. Lisäksi Nintendo-ihmeestä loppuu akku kesken.

Ensimmäinen pyhiinvaelluskohde on Mona Lisa. Siinä se on, lasin takana, turistimeren ympäröimänä. Näyttää ihan samalta kuin valokuvissa. Mona Lisan ”salaperäinen hymy” on vuosisatojen ajan askarruttanut joitain tyyppejä. Ilmeisesti kuvassa hymyileminen oli siihen aikaan jotain normaalista poikkeavaa. Toisin on nykyään. Taulun ympärillä pörrää niin paksu massa ihmisiä kameroineen, etten edes yritä päästä lähelle.

Wikipedian mukaan useimmat ihmiset tulevat museoon oppimaan jotain uutta. Ei pidä paikkaansa. Useimmat ihmiset tulevat museoon ottamaan selfieitä.

Toinen pyhiinvaelluskohde on Venus de Milo. Täälläkin pörrää paljon ihmisiä, mutta ei ihan niin paljon. Hivuttaudun vähitellen lähemmäs patsasta sitä mukaa kun ihmisiä poistuu. Heti kun pääsen patsaan lähelle, joku pyytää minua siirtymään, jotta voi ottaa itsestään ja patsaasta kuvan ilman että siinä näkyy muita ihmisiä.

Mietin noin puolentoista sekunnin ajan mikä on näyttelyn ensisijainen käyttötarkoitus: taideteosten katsominen vai selfie-imagonrakennus. Olen tullut katsomaan taideteoksia, en osallistumaan kenenkään imagonrakennukseen. Päätän että saan rauhassa nauttia teoksesta eikä minun tarvitse siirtyä. Selfie-turisti on eri mieltä ja jää jankkaamaan. Just for a moment. Mielestään ihan kohtuullinen vaatimus. Logiikka on sama kuin pyörätielle pysäköijällä: Ei haittaa jos mä vaan nopeesti, omasta navasta noin metrin päähän ulottuva oikeutus ilman kokonaiskuvaa ja oivallusta siitä, että kun kaikki muutkin vaan nopeesti, niin pyörätiellä seisoo aina auto. Venuksen ympärillä on kymmeniä muitakin valokuvien ottajia.

En kyllä itse kehtaisi pyytää keneltäkään, joka on katsomassa teosta, että voisitko keskeyttää kulttuurikokemuksesi ja siirtyä, jotta voisin lavastaa kuvan, jossa olen Louvressa katsomassa patsasta ja katsokaa, siellä ei ole ketään muita ihmisiä! Enkä varsinkaan kehtaisi jäädä jankkaamaan asiasta. Se nyt vaan tuntuisi jotenkin törkeän itsekkäältä ja lisäksi aika turhalta. Asia ei mielestäni muutu miksikään sillä, että massat, tai törkeimmät yksiköt, ovat huutoäänestys-kyynärpäätaktiikalla päättäneet, että näyttelyn ensisijainen käyttötarkoitus ei olekaan teoksiin tutustuminen vaan selfieiden ottaminen.

Ymmärrän kyllä, että joku voi haluta itselleen kauniin valokuvan teoksesta ilman ylimääräistä kohinaa eli ihmisiä. Sellainen löytyy Wikipediasta.

Paine siirtyä on kova, koska sosiaalinen konformismi. Sosiaalisen konformismin ja laumakäyttäytymisen nimissä ajaudutaan kaikenlaisiin typeryyksiin ja kohtuuttomuuksiin, ääritilanteessa ihmisten tappamiseen. Tekemisen perustelu on ainoastaan kun kaikki muutkin. Milanossa ulkomaalainen opiskelija tuhosi patsaan selfietä ottaessaan.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset ottavat selfieitä ja turistikuvia, kunhan jättävät minut rauhaan. Kun kieltäydyn siirtymästä, saan osakseni paheksuntaa ja hämmentynyttä naureskelua. Ehkä tämä on heille ennen kokematon tilanne.

Sama vaatimus esitetään toisessakin tilanteessa, kun teoksen äärellä ei ole muita kuin minä ja valokuvan ottaja. Tällöin paine siirtyä on vielä suurempi, koska sehän on vaan ihan pieni vaiva ja nuo varmaankin pitävät minua mulkkuna, jos en siirry. Pitääkö minun siksi siirtyä? Mielestäni ei tarvitse. Valokuvan ottaja odottakoon, että lähden omine aikoineni sitten, kun olen nauttinut teoksesta riittävän kauan – mikä muuten ei ole kovin pitkä aika, jos ei minua koko ajan häiritä, eikä pieni odottaminen liene kohtuuton vaiva, jos se kuva kerran on hänelle niin tärkeä.

Venus-patsaassa huomioni kiinnittyy huonoon ryhtiin. Näyttää vähän siltä, kuin Venus olisi ajanut maantiepyörällä enemmänkin tai sitten istunut liikaa tietokoneen ääressä. Venuksen puuttuvat käsivarret ovat kai jonkinlainen mysteeri. Arvailuja on esitetty, että Venus ehkä punoi lankaa, sillä tarinan mukaan tämä oli yleinen aktiviteetti prostituoitujen keskuudessa. Ehkä se oli toiseksi tuottoisin työ mitä nainen saattoi tuohon aikaan tehdä. Rekonstruktio näyttää ihan uskottavalta. Toisaalta Venus oli jumalatar, niin miksi hän nyt jotain lankaa punoisi. Toisaalta mistä kukaan tietää että kyseessä on juuri Venus. Venus-oletettu saattoi myös esimerkiksi pidellä peiliä eli tavallaan vähän kuin ottaa selfietä.

Tässä oma tulkintani teoksen alkuperäisestä muodosta:

Louvren ehkä kaunein veistos on Psyche Revived by Cupid’s Kiss. Tähän liittyi joku tarina, että Venus lähetti Psyykkeen hakemaan huumausaineita paikallisesta manalasta, ja pulloa ei missään nimessä saanut avata, mutta Psyyke kuitenkin avasi ja haisteli höyryjä, jotka vaivuttivat hänet koomaan, josta Cupido hänet lopulta herätti. Tarinan opetus on, että typerä utelias nainen sai ansionsa mukaan, mutta onneksi mies kuitenkin pelasti hänet, ja että älä kysele vaan tee niin kuin sanotaan.

Jossain kaukana laukeaa hälytys ja tulen noin varttitunnin ajaksi suljetuksi halliin, jossa on paljon krumeluuria, jotain jalokiviä sekä kohtuullisen epäkiinnostavia maalauksia Louis XIV:stä ja muista pöhöttyneistä miehistä. Vartijat eivät päästä ketään sisään tai ulos.

Antiikin veistokset ylistävät ihmisvartalon kauneutta. Ideaalin ruumiin palvonta ei kohdistu vain naiseen vaan myös mieheen sekä sukupuoleltaan dikotomisesti määrittelemättömään. Hahmot poseeraavat estottomasti ja rikkovat kaikkia kristillisiä siveysnormeja, mutta ilmeisesti tämä on nyky-yhteiskunnassamme sallittua jos kuva on marmoria. Kuvitelkaa vaikka tämäkin patsas värivalokuvana, ja olisiko se hyväksyttävää pistää yleisesti näytille. Joillakin patsailla roikkuu lanteilla lakana, joka pysyy paikallaan vain jumalatarten tahdosta.

Jos syöt terveellisesti, nukut hyvin ja pyöräilet joka päivä, voit näyttää tältä. No okei, ehkä pitää tehdä lisäksi punnerruksia.

Yksi vastaus artikkeliin ”Pariisi osa 3 – Louvre, turismi ja sosiaalinen konformismi

  1. Sosiaalinen konformismi on hyvin ymmärrettävä ja luonnollinen, ehkä fiksukin, reaktio koko yhteisön painostaessa johonkin. Ehkä kavalampaa ja vaarallisempaa on kuitenkin konformismi ja paineen alla taipuminen vain yksittäisen henkilön painostaessa, vaikka laajemman yhteisön normit olisivat selvästi painostuksen vastustamisen kannalla. Fiksujen ja itsevarmojenkin on usein vaikea suoraan sanoa vastaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=bii0p9AnBEE&feature=youtu.be&t=3266

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *